Koira leikki kuollutta – ei malttanut olla heräämättä henkiin

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Monet koiranomistajat osaavat kouluttaa koiriaan käyttäytymään nätisti peruskäskyjen mukaan. Useilla riittää kärsivällisyyttä ja aikaa myös muiden temppujen opettamiseen koiralleen, joka voi vieraiden ollessa kylässä viihdyttää hauskoilla ohjelmanumeroillaan.

Yksi suosituimmista ja hauskimmista tempuista on se, että koira opetetaan leikkimään kuollutta. Jenn Tran on julkaissut YouTube-kanavallaan videon koirastaan, jolle hän on opettanut kyseisen tempun. Koira on kuitenkin niin innokas, että ei malttaisi esittää kuollutta muutamaa sekuntia kauempaa.

Videolla omistaja sanoo koiralle ”bäng”, minkä jälkeen koira menee maahan kyljelleen makaamaan kuin sitä olisi ammuttu. Koiralla on kuitenkin tempussa vielä hieman opettelemista jäljellä, koska se ei malta olla heräämättä henkiin.