Disneyltä yllättävä elokuvavalinta – prinssin tunaroiva veli

Viihdeuutiset · Annika Kela

Yksi Walt Disney -animaatioelokuvien tunnetuimmista prinssihahmoista on Tuhkimo-elokuvassa esiintyvä prinssi, Prince Charming. Sen sijaan, että Walt Disney tekisi elokuvan hurmaavasta ja valloittavasta prinssistä, kertoo seuraava elokuva hänen tunaroivasta veljestään.

Tarina kuninkaallisen perheen mustasta lampaasta syntyi käsikirjoittaja Matt Fogelin ideoimana. Walt Disney kiinnostui tarinasta ja näillä näkymin siitä tehdään elokuva. Variety-sivuston mukaan elokuva keskittyy prinssin varjossa elävään veljeen, joka usein epäonnistuu pyrkimyksissään.

Daily Mail -lehden mukaan elokuvasta ei tehdä animaatioversiota, vaan elokuvassa nähdään aitoja näyttelijöitä. Disney-fanit joutuvat kuitenkin odottamaan elokuvaprojektin käynnistymistä, sillä tuotantoyhtiöllä on tällä hetkellä monta rautaa tulessa. Disney on nimittäin ilmoittanut tekevänsä näytellyt versiot elokuvistaan Dumbo, Mulan, Viidakkokirja ja Kaunotar ja Hirviö.