Poliisi epäilee: Selfie-keppi tappoi retkeilijän

Viihdeuutiset · Annika Kela

Raju ukkosmyrksy on vaatinut kahden ihmisen hengen Breconin vuorella, Walesissa. Erikoisen onnettomuudesta tekee se, että patikoijat eivät olleet yhdessä vaeltamassa, vaan kaksi patikoijaa sai osumansa salamasta eri puolilla vuorta.

Huonosta säästä huolimatta pelastuslaitos pääsi onnettomuuspaikalle ja molemmat patikoijat kiidätettiin sairaalaan. Lääkäreiden ponnisteluista huolimatta kumpikaan ei selvinnyt hengissä.

BBC-uutiskanavan mukaan toisella patikoijista oli metallinen selfiekeppi mukana. Pelastustyöntekijät olivat löytäneet selfiekepin läheltä patikoijaa ja he epäilivät, että hän oli käyttänyt sitä hetkellä, jolloin hän sai osumansa salamasta.

Monet ovat pitäneet todennäköisenä sitä, että taivaalle kohdistettu metallinen keppi oli johtanut salaman patikoijaan. Tapauksella ei kuitenkaan ole silminnäkijöitä, joten todellisen tilanteen tapahtumat jäävät pimentoon.