Alastonkuvakohu: Tygalla suhde transsukupuolisen mallin kanssa?

Viihdeuutiset · Annika Kela

Räppäri Tyga on ajautunut keskelle pettämiskohua jäätyään kiinni alastonkuvien lähettelemisestä transsukupuoliselle mallille. Realitytähti Kylie Kardashianin kanssa seurusteleva räppäri on kiistänyt suhteen, mutta myöntänyt, että nettiin vuotaneet alastonkuvat ovat hänen.

TMZ-viihdesivuston mukaan nimeltä mainitsematon transsukupuolinen malli on paljastanut tapailleensa räppäriä jo kolmen vuoden ajan. Hänen mukaansa suhde Tygan kanssa on jatkunut senkin jälkeen, kun hän alkoi seurustella Kardashian perheen kuopuksen kanssa.

Räppärin mukaan huhut suhteesta ovat tuulesta temmattuja. Hän myös aluksi kiisti lähettäneensä mallille alastonkuvia, mutta myöhemmin myönsi olevansa kuvissa, sillä hänen tatuointinsta paljastivat hänet. Kardashian ei ole kommentoinut pettämiskohua ja ainakin toistaiseksi hän on pysynyt tiiviisti miehensä rinnalla kohun keskellä.

Uusimmat