Karhunpentu huusi kuolemaisillaan – meloja pelasti hengen

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Tennesseen Nolichucky-joella Erwinin lähellä retkioppaana toimiva Danny Allen näki melontaretkillään muutaman päivän aikana suunnilleen samassa kohdassa pienen karhunpojan. Emoa ei ollut näkynyt yhtenäkään päivänä, joten Allen päätteli karhun olevan pulassa.

Se oli päivä päivältä alkanut näyttämään riutuvammalta ja aliravitummalta, minkä vuoksi opas päätti lähestyä sitä. Karhunpoika oli alkanut tottumaan ihmisten näkemiseen ja pelastuspäivänään se selkeästi haki ihmisiltä kontaktia.

Allen meloi lähelle karhua ja pidätti veneenvä karhun viereen, jolloin pikkuinen hyppäsi heti veneen kyytiin. Karhunpoika taisi aavistaa saavansa nyt apua ja heittäytyi täysin ihmisten armoille.

KnoxNews-sivusto kertoo Noliksi nimetyn karhun olleen vain viiden kuukauden ikäinen ja kärsineen kovasta nestehukasta. Allen kertoi näkevänsä karhuja melko usein reitillään, mutta hän ei ollut koskaan kokenut mitään tällaista. Noli vietiin eläinlääkärin kautta karhujen pelastuskeskukseen, jossa sen ruokahalut ovat heränneet ja Noli on alkanut kuntoutumaan.

ABR Newsflash! July 9, 2015-Orphaned Cub #207 Arrives!Orphaned cub #207, a female, just arrived at Appalachian Bear…

Posted by Appalachian Bear Rescue on Thursday, July 9, 2015

Dr. Ryan Sadler and Dr. Anri Benco of the University of Tennessee College of Veterinary Medicine get ready to examine Noli Bear.

Posted by Appalachian Bear Rescue on Friday, July 10, 2015

Noli has a very good appetite!

Posted by Appalachian Bear Rescue on Saturday, July 11, 2015