One Direction -tähti saa lapsen – fanit yllättyivät

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Suositun One Direction -poikabändin laulaja Louis Tomlinson odottaa ensimmäistä lastaan Los Angelesissa asuvan stylistin Briana Jungwirthin kanssa. Tomlinson on kertonut olevansa todella innoissaan raskaudesta ja on varma siitä, että Brianasta tulee loistava äiti.

People Magazine – lehti kertoo, että Tomlinsonin lähipiiristä on kommentoitu miehen odottavan lasta ja isäksi tulemista jännityksellä. Raskaus oli aluksi Tomlinsonille ja Jungwirthille täysi yllätys, mutta he ovat todella hyviä ystäviä ja raskaus on lähentänyt paria entisestään. Tomlinson etsii tällä hetkellä toista asuntoa itselleen Los Angelesista, että voisi asua lähempänä tulevaa lastaan.

23-vuotiaan poptähden on kerrottu olleen mahtavana tukena odottavalle äidille. Tomlinson on käynyt Jungwirthin mukana kaikissa tarkastuksissa ja ultraäänikuvauksissa. Lähipiiristä kerrotaan Tomlinsonin haluavan ottaa vastuuta lapsesta ja olla mukana lapsen kasvattamisessa vaikka pari ei tällä hetkellä olekaan seurustelusuhteessa.