Isä räjäytti potin – huikea tanssiesitys villitsee

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Brittiläinen pop-yhtye The Vamps villitsi yleisönsä Thorpe Park -puistossa järjestetyssä Island Beats -tapahtumassa. Paikalla oli kaikenikäisiä ihmisiä aina lapsista vanhempiin saakka ja kaikki näyttivät nauttivan musiikista ja tapahtuman tunnelmasta.

Eräs paikalla ollut nautiskelija kiinnitti erityisesti erään paikalla olevan huomion. Andy Morris on julkaissut YouTube-kanavallaan hyväntuulisen videon Thorpe Parkissa järjestetyltä keikalta, jossa hän ei voinut olla huomaamatta hänen edessään tanssivaa miestä. Kamera oli varmasti alunperin keikkaa varten otettu mukaan, mutta kuvaaja ei voinut lopulta olla kuvaamatta tanssivaa miestä bändin sijaan.

Miehellä on todella sujuvat liikkeet eikä hän pelkää näyttää muille nauttivansa musiikista. Mies eläytyy täysin musiikin vietäväksi, ja tämä parkettien partaveitsi onkin loistavassa terässä. Hän tanssii musiikkia kuunnellessaan omaperäisesti, mutta heittää välillä joukkoon myös muutamia legendaarisia tanssiliikkeitä.

Uusimmat