Lempikappale villitsi kakadun – hurja tanssi videolle

Viihdeuutiset · Annika Kela

Floridassa asusteleva papukaijan omistaja oli pannut merkille, että hänen lemmikkilintunsa oli ihastunut Taio Cruzin esittämään Higher-hittikappaleeseen. Kappale oli selvästi ylitse muiden ja aina sen kuullessaan lintu alkoi tanssahdella.

Omistajan mielestä Peaches-kakadun tanssia oli riemastuttava seurata, joten hän kuvasi siitä kotivideon. Kuullessaan lempikappaleensa kakadu ei epäröinyt toimia, sillä se alkoi iloisesti heilutella päätään musiikin tahdissa.

Perheenjäsenet pidättelivät nauruaan kuvatessaan Peachesin tanssiesitystä. Vaikuttaisi siltä, että yksi Taio Cruzin ykkösfaneista on ihastuttavan rytmitajuinen papukaija.

Uusimmat