Känniääliö työnsi peniksen postiluukkuun – ei olisi kannattanut!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Nuori perheenäiti havahtui yöllä kovaääniseen meluun ja öykkäröintiin Paisleyssa, Skotlannissa. Baarista kotiin matkannut 45-vuotias Mariusz Wojcik oli erehtynyt talosta ja hän oli alkanut mellakoida asuntojen ovien takana.

Melun seurauksena nuoren naisen koko perhe heräsi. Sitten tapahtui jotain odottamatonta. Skottiäiti lapsineen järkyttyi pahanpäiväisesti, kun humalainen mies työnsi peniksensä heidän postiluukustaan sisään. Äiti ei epäröinyt toimia, vaan hän soitti poliisille ja poikaystävälleen.

Miehen pidättäminen ei ollut vaikeaa, sillä Wojcik oli jäänyt peniksestään jumiin postiluukkuun. Metro-lehden mukaan äiti ei ollut provosoitunut miehen toimista ja hän oli toiminut tilanteessa esimerkillisesti.

Mariusz Wojcik myönsi syyllisyytensä ja pahoitteli huonoa käytöstään. Viranomaisten mukaan mies vältti täpärästi vankeustuomion. Sen sijaan mies tuomittiin yhdyskuntapalveluun. Mariusz joutuu työskentelemään Paisleyn kaupungille 200 tuntia palkatta ja valvonnan alaisena.