Painajaismainen pohjekramppi – kuin Alien jalan sisällä!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Rankkojen ja pitkäkestoisten urheilusuoritusten jälkeen esiintyvät lihaskrampit eivät ole harvinaisia. Kramppeja esiintyy herkemmin, jos suorituksen aikana ei ole juotu tarpeeksi nestettä. Näin oli päässyt käymään eräälle reippaalle urheilijalle.

Mies huomasi, että kahden tunnin thainyrkkeilysessiota seurasi painajaismainen pohjekramppi. Lihasten kramppaaminen erottui selkeästi ulospäin ja näytti siltä, kuin miehen pohkeen sisällä olisi kiemurrellut elävä olento.

Daily Mail -lehden mukaan urheilija myönsi, ettei hän ollut juonut tarpeeksi treeniensä aikana ja hän kärsi nestehukasta. Epämiellyttävän voimakas lihaskramppi olisi voitu estää riittävällä nesteytyksellä. Monet urheilijat uskovat myös, että magnesiumilla voi ennaltaehkäistä kramppien esiintymistä.

Uusimmat