N.W.A. suunnittelee paluukiertuetta – Eminem mukana?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Gangsta rapin pioneereihin lukeutuva N.W.A. esiintyi taannoin livenä ensimmäistä kertaa 26 vuoteen. MC Ren, DJ Yella ja Ice Cube nousivat lavalle 27. kesäkuuta Los Angelesissa järjestetyssä BET-gaalassa. Yhtyeen paluu saattaa laajentua kokonaiseksi kiertueeksi.

Ice Cube ja Dr. Dre paljastivat The Hollywood Reporterin haastattelussa suunnittelevansa mahdollista lähitulevaisuudessa Euroopan kiertuetta. Dr. Dren, DJ Yellan, MC Renin ja Ice Cuben lisäksi lavalla nähtäisiin vierailevana tähtenä myös Eminem.

Kiertue ei ole vielä varmistunut, sillä räppäreiden aikataulut ovat tällä hetkellä varsin kiireisiä. Mahdollisen kiertueen takana on Universal Studios -tuotantoyhtiö, joka toivoo yhtyeen paluun toimivan samalla hyvänä mainoksena tulevalle Straight Outta Compton -elokuvalle. Elokuussa Yhdysvaltojen ensi-iltansa saava Straight Outta Compton kertaa N.W.A. -kokoonpanon tarinan elokuvan muodossa.