Koripallotähti valehteli tapailevansa Rihannaa – jäi nolosti kiinni

Viihdeuutiset · Annika Kela

Poptähti Rihanna on tylyttänyt koristähti Matt Barnesia sosiaalisessa mediassa. Barnes nimittäin väitti julkisesti, että hänellä oli suhde Rihannan kanssa. Laulajatar päätti oikaista asian näyttävällä tavalla.

TMZ-viihdesivuston mukaan tilanne sai alkunsa siitä, kun Matt Barnes kertoi lehden haastattelussa, että hän tapaili Rihannaa ja he olivat jo siirtyneet ihastumisvaihetta edemmäksi. Barnesin mukaan etäsuhde ei haitannut pariskuntaa, sillä heillä oli syviä tunteita toisiaan kohtaan.

Vaikka Rihanna ei yleensä kommentoi romanssihuhuja, puuttui hän tällä kertaa asiaan. Tähtönen julkaisi Matt Barnesista kuvan Instagramissaan. Poptähti kirjoitti kuvaansa, ettei hän ole kiinnostunut miehestä, eikä hän ole koskaan edes tavannut Barnesia.

Rihanna kertoi, että Matt on valehtelija. Huhujen mukaan Rihanna tapailee tällä hetkellä formulatähti Lewis Hamiltonia. Pari on nähty useita kertoja yhdessä Barbadoksella. Hamiltonia koskevia romanssihuhuja Rihanna ei ole tyrmännyt.

Uusimmat