Sensuroitu Frendit-kohtaus löytyi – tämä oli liikaa televisioon

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Frendit lukeutuu 1990-luvun suosituimpiin ja ikimuistoisimpiin komediasarjoihin, ja ysärille tyypillisten hius- ja pukeutumistyylinsä ansiosta se toimii myös hyvänä ajankuvana. Sarja on epäilemättä tullut tutuksi myös myöhemmille sukupolville toistuvien uusintojen ja Netflixin kautta.

Verkossa on viime päivinä levinnyt alun perin jo vuonna 2007 Youtubessa jaettu Frendien poistettu kohtaus. The One Where Rachel tells Ross -nimisessä jaksossa piti olla alun perin mukana kohtaus, jossa Monica ja Chandler odottelevat lentoaan kentällä. Chandler kertoo pommiin liittyvän vitsin, jolloin kaksikko joutuu tietenkin lentokentän turvamiesten syyniin.

Jakso oli määrä esittää Yhdysvalloissa syyskuussa 2001. New Yorkiin kohdistuneen tuhoisan terrori-iskun myötä kohtaus päätettiin kuitenkin poistaa. Syy käy ilmi kohtauksen alkuun lisätystä tekstistä.

Uusimmat