Hittisarjan päätösjakso peruttu – muistutti liikaa kuvausryhmän ampumista

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvalloista kantautui tällä viikolla järkyttäviä uutisia, kun toimittaja ja kuvaaja tapettiin kesken suoran lähetyksen Virginiassa. Toimittaja Allison Parker ja Adam Ward ammuttiin keskiviikkoaamuna WDJB-televisiokanavan entisen työntekijän, Vester Flanaganin toimesta.

Ampumatapaus on johtanut suositun Mr. Robot -sarjan kauden viimeisen jakson esittäminen peruuttamiseen. Deadline-sivuston mukaan syynä oli jakson kohtaus, jonka kerrotaan muistuttavan liikaa Virginian ammuskelutapausta. USA Network -kanava siirsi jakson esittämistä viikolla, ja finaali tullaan näkemään 2. syyskuuta.

– Mr. Robotin jo aikaisemmin kuvattu kauden päätösjakso sisälsi kohtauksen, joka muistuttaa traagisia tapahtumia. Siirrämme jakson esittämistä kunnoittaaksemme uhreja, heidän perheitämme, työtovereitaan ja katsojiamme, USA Networkin tiedotteessa kerrotaan. Mr. Robot on jännitysdraama, joka seuraa Elliot Alderson -nimisen hakkerin elämää. Sarja on saanut Yhdysvalloissa lämpimän vastaanoton, ja se tulee jatkumaan myös toisen tuotantokauden merkeissä.