Elokuvalegenda Wes Craven on kuollut

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmankuulu elokuvaohjaaja Wes Craven on kuollut 76-vuotiaana. Hän menehtyi aivosyöpään sunnuntaina kotonaan Los Angelesissa. Craven muistetaan erityisesti Nightmare on Elm Street ja Scream -elokuvistaan, joista muodostui elokuvamaailmassa merkittäviä virstanpylväitä.

Cravenia jäivät suremaan lukemattomien supertähtien ja miljoonien fanien lisäksi vaimo ja kolme lasta. Hänen menestyksekkäimpiä töitään olivat edellä mainittujen lisäksi myös esimerkiksi The Hills Have Eyes ja Last House on the Left -elokuvat.

Viime vuonna kerrottiin, että työn alla oli Scream-elokuviin perustuvat televisiosarja. Lokakuussa käynnistyvän televisiosarjan pääosissa nähdään ennakkotietojen mukaan Willa Fitzgerald, Bex Taylor-Kalus, John Karna ja Carlson Young.