Perhe hankki koiran – kissa sai raivokohtauksen!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Eläinrakas pariskunta oli päättänyt hankkia perheeseensä koiran lemmikkikissansa seuraksi. Uuden perheenjäsenen toivottaminen tervetulleeksi ei kuitenkaan mennyt ihan putkeen, sillä Cato-kissa raivostui nähtyään koiran kotinsa etupihalla.

Lemmikinomistaja on kuvannut kissan reaktion videolle. Kun Cato näki, että toinen hänen omistajistaan lähestyi taloa koiran kanssa, alkoi hän maukua vihaisesti. Kissan ääntelyn perusteella voisi tulkita, että hän oli koiran hankkimista vastaan.

Omistaja kuuli ikkunan läpi kissansa protestoivan maukumisen ja hän yritti rauhoitella lemmikkiään. Cato antoi kuitenkin ymmärtää, että koira ei ollut tervetullut sen kotiin. Daily Mail -lehden mukaan raivoisasta alusta huolimatta lemmikit sopeutuivat lopulta asumaan saman katon alla.

Uusimmat