Papukaija suivaantui koiralle – ryhtyi nimittelemään härskisti

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Useamman lemmikin omistajat saavat tottua siihen, että välillä lemmikkien väliset leikit voivat olla todella vauhdikkaita. Lemmikkien välillä voi myös syntyä silloin tällöin riitoja, jotka saattavat äityä nopeasti yllättävänkin tulisiksi.

Eräs australialainen nainen tietää tämän varsin hyvin, ja kuvasi koiran ja linnun välisen tappelun nauhalle. YouTube-videolla nähdään, miten lemmikkilinnun ja koiran riita on tulistunut todella pahaksi. Koira ja lintu härnäävät toisiaan siitä huolimatta, että omistaja käskee niitä lopettamaan. Koira yrittää näykkiä lintua, joka sylkee koiraa päin ja alkaa myös nimittelemään sitä.

Lintu alkaa haukkumaan koiraa todella rajuilla sanoilla. Nokkela lintu osaa käyttää myös kirosanoja eikä säästele mitään toruessaan koiraa. Omistaja puuttuu heti lemmikkinsä kielenkäyttöön, mutta hän on luultavasti itse sen alunperin linnulle kuitenkin opettanut.

Uusimmat