Robin on Vuoden Positiivisin Suomalainen 2015

Viihdeuutiset · Stara.fi

Positiivareiden ja Suomen Nuorkauppakamareiden raati on valinnut poptähti Robin Packalenin Vuoden Positiivisimmaksi Suomalaiseksi 2015. Raati vaikuttui erityisesti siitä, kuinka Robin on esimerkillisesti kulkenut kohti omia unelmiaan jo pikkupojasta saakka.

Raati painotti valinnassaan myös sitä, että Robin toimii esikuvana erityisesti nuorille viestiessään, että kaikki on mahdollista ja menestys kumpuaa omasta motivaatiosta ja hyvästä asenteesta.

Robinin menestys on ollut ilmiömäistä. Hän aloitti uransa voittamalla vuonna 2008 järjestetyn StaraSkaba-laulukilpailun. Jo seuraavana vuonna Robin edusti Suomea New Wave Junior -kilpailussa Moskovassa miljoonien silmäparien edessä.

Vuonna 2012 Robinilta ilmestyi debyyttisingle Frontside Ollie, jota on katsottu YouTubessa yli 13 miljoonaa kertaa. Robin on myynyt kolmessa vuodessa ennätyksellisesti yli puoli miljoonaa levyä, ja hän on ollut Suomen googlatuin henkilö vuosina 2012, 2013 ja 2014. Suuren suosion siivittämä nuori mies tunnetaan maanläheisenä, positiivisena ja helposti lähestyttävänä henkilönä.

Tänä vuonna raati päätti jakaa myös elämäntyöpalkinnon, jonka sai sotaveteraani Hannes Hynönen. Hän nousi suomalaisten ihmisten tietoisuuteen Linnanjuhlista vuonna 2014. Hynönen on 102-vuotias ja asuu Mikkelissä omassa asunnossaan. Ammatiltaan Hynönen on maanviljelijä. Hynösen valloittava persoona ja positiivinen asenne tekivät vaikutuksen raatiin.

Kunnioitettavan ikänsä aikana Hynönen on seurannut useita yhteiskunnallisia ja teknologisia muutoksia: hyviä ja huonoja aikoja. Asenteensa sotaveteraani on kuitenkin valinnut pitää positiivisena. Hynösen hersyvä huumori, helmeilevä nauru ja elämäniloisuus on tarttuvaa. Hannes Hynönen ansaitsee elämäntyöpalkinnon, sillä hän on loistava esimerkki kaikille meille muille.

Positiivisuusviikkoa on vietetty ensimmäisen kerran vuonna 1991. Viikon tavoite on lisätä myönteisyyttä ihmisten arkipäivässä. Jokainen, joka käytöksellään, asenteellaan, sanoillaan ja energisyydellään luo positiivista ilmapiiriä ympärilleen, parantaa kaikkien elämänlaatua. Annetaan myönteisen asenteen ratkaista – edes yhden viikon ajan vuodessa.

Aikaisemmat Vuoden Positiiviset Suomalaiset ovat 2014 Pekka Hyysalo, 2013 Elastinen, 2012 Minna Kauppi, 2011 Antero Mertaranta, 2010 Toni Nieminen, 2009 Alexander Stubb, 2008 Wilson Kirwa, 2007 Teemu Selänne, 2006 Kiira Korpi, 2005 Piispa Eero Huovinen, 2004 Pikku G, 2003 Mikko Kuustonen, 2002 Pirjo Kauppinen, 2001 Veikka Gustafsson, 2000 Vesa Keskinen, 1999 Marco Bjurström, 1998 Satu Silvo, 1997 Jari Sillanpää, 1996 Olli Valtonen, 1995 Mika Halvari, 1994 Valentin Kononen, 1993 Katri Helena. Lisäksi elämäntyöpalkinto on aiemmin myönnetty Aira Samulinille, Elisabeth Rehnille, Ilkka ”Danny” Lipsaselle ja Esa Saariselle.

Positiivarit Oy ja Suomen Nuorkauppakamarit ry yhteistyössä jakavat vuosittain Suomen Positiivisimman Suomalaisen kunniamaininnan. Valinnan tarkoituksena on korostaa positiivisuutta ja palkita onnistumisia ja näin vaikuttaa yhteiskuntaan positiivisesti. Yhteiskunnan haasteiden ja epävarmuuden keskellä on tarkoitus herättää suomalaiset näkemään mahdollisuuksia sekä valaa uskoa tulevaisuuteen. Vuoden Positiivisimman Suomalaisen valinnalla on jo pitkät perinteet. Idean isä on yrittäjä ja luennoitsija Juhani Töytäri. Vuoden Positiivisin Suomalainen on valittu vuodesta 1993 lähtien.

Suomen Nuorkauppakamarit ry on perustettu vuonna 1957. Varsinaisia jäseniä on noin 2 200 ja yhdessä alumnien kanssa noin 5 000. Globaalisti Nuorkauppakamari toimii 115 maassa, yli 200 000 jäsenen voimin. www.nuorkauppakamarit.fi