6 asiaa, jotka tekevät naisesta tutkitusti viehättävän

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kauneus on katsojan silmissä, minkä vuoksi jonkun mielestä todella kaunis nainen voi olla toisen mukaan täysin tavanomaisen näköinen. Business Insider luetteli YouTube-videollaan, mitkä kuusi asiaa tutkitusti vaikuttavat siihen, onko nainen miehen silmissä viehättävä vai ei.

Miehet haluavat alitajuisesti lisääntyä, minkä vuoksi he flirttailevat toivoessaan sen johtavan seksiin. Flirttailua ennen miehen täytyy olla aluksi fyysisesti viehättynyt naisen ulkonäöstä, mihin vaikuttavat monet eri seikat. Ensimmäisenä mies huomaa naisen vyötärön ja lantion välisen suhteen, mikä on parhaimmillaan silloin kun vyötärö on huomattavasti kapeampi kuin lantio.

Korkea ääni viehättää miehiä tutkitusti enemmän kuin matala, koska se kertoo pienikokoisesta ja kenties myös terveestä vartalosta. Miehet kiinnittävät huomiota naisessa hyvinvoiviin hiuksiin ja siihen, että nainen on luonnollisen näköinen. Naisen ei siis tulisi käyttää liikaa meikkiä.

Kaikkiin ulkoisiin seikkoihin nainen ei pysty itse vaikuttamaan, mutta naisilla on kuitenkin pari keinoa, jotka miehet tutkitusti huomaavat. Punaiseen pukeutuminen saa naisen näyttämään viehättävältä, minkä lisäksi miehet kiinnittävät huomiota siihen, että nainen hymyilee.