Äiti pidätettiin: Osti tyttärelleen synttärilahjaksi kokaiinia

Viihdeuutiset · Annika Kela

Englantilainen perheenäiti Nicola Austen on pidätetty huumeiden hallussapidosta. Asuinkorttelissa päivystänyt poliisipartio pääsi naisen jäljille, kun heidän mukanaan ollut huumekoira johdatti viranomaiset Austenin kotiovelle.

Austenin kodista löytyi 12 annospussillista kokaiinia. Viranomaisten mukaan huumelöydön arvo on noin 420 euroa. Daily Mail -lehden mukaan perheenäiti myönsi syyllisyytensä, mutta hän suhtautui huumerikokseen vähättelevällä asenteella.

Nicola kertoi, että hän oli hankkinut huumeita, koska hänen tyttärensä täyttäisi pian 18 vuotta. Kokaiini oli tarkoitettu tyttären syntymäpäiväjuhlia varten. Naapureiden mukaan poliisit ovat vierailleet Austenin asunnolla aiemminkin, sillä Nicolalla on huumausaineisiin liittyvä rikostausta. Huumeiden hankkiminen tyttärelle oli naapureiden mielestä Austenilta pohjanoteeraus.