Irakissa oikeus määräsi rikollisille kirjojen lukemista rangaistuksena

Viihdeuutiset · Annika Kela

Iranin koillisosassa sijaitsevassa Gonbade-e Kavusin kaupungissa on otettu käyttöön kirjatuomiot. Tuomari Qasem Naqizadeh on tuominnut jo useita rikollisia ostamaan ja lukemaan kirjoja, sen sijaan, että he suorittaisivat tuomionsa vankilassa.

IRNA-uutistoimiston mukaan tuomari on sitä mieltä, että kirjatuomio palvelee yhteiskuntaa paremmin kuin rikollisten passittaminen vankilaan. Hänen mukaansa vankilatuomiolla on pysyviä fyysisiä ja psyykkisiä vaikutuksia vankeihin ja heidän perheisiinsä, joten kirjatuomio on hänen mielestään parempi vaihtoehto.

Kirjatuomiota on sovellettu tähän asti vain pikkurikollisten, nuorten rikollisten ja ensikertalaisten tuomioita langetettaessa. Vakavista rikoksista myös Naqizadeh tuomitsee armotta vankilaan. Kirjatuomion saanut rikollinen suorittaa tuomionsa ostamalla ja lukemalla kirjoja. Lukemisen lisäksi rikollisen on kirjoitettava kirjoista tiivistelmiä tuomarin luettavaksi. Kirjojen määrä vaihtelee rikoksen vakavuuden mukaan.