Pornhub lanseerasi vaatemalliston – kehtaisitko pukeutua näihin?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suuri osa ihmisistä katsoo tai on ainakin jossain vaiheessa elämäänsä katsellut internet-pornoa. Harva kuitenkaan tuntee erityisen suurta tarvetta viestittää harrastuksestaan jokaiselle vastaantulijalle. Aikuisviihdesivusto Pornhub vaikuttaisi uskovan toisin.

Pornhub on lanseerannut oman vaatemallistonsa, joka kantaa nimeä Pornhub Apparel. Malliston streetwear-tyylisiä paitoja, toppeja ja lippiksiä koristavat tietenkin aihepiirin ympärillä pyörivät tekstit ja kuvat. Vaatelinja lanseerattiin Pornhubin avaamassa pop-up -liikkeessä New Yorkissa 10. syyskuuta.

Yhtiön lehdistötiedotteen mukaan vaatteiden printeistä vastaa neljä arvostettua newyorkilaista suunnittelijaa. Mukana olivat bronxilaiset katutaiteilijat Ces ja Cope2 sekä graafikot Baron Von Fancy ja Kalen Holloman. Holloman on suunnitellut muun muassa The Weekndin Beauty Behind the Madness -levyn kannen.