Frozen meni uusiksi – muunneltu traileri sekoittaa katsojan pään

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Frozen-animaatioseikkailu nousi nopeasti yhdeksi suosituimmista lastenelokuvista. Satu perustuu kahteen siskokseen, joista toisella on maagisia taikavoimia, minkä avulla hän muuttaa tahtomattaan kokonaisen kylän ilmaston ikitalveksi ja vahingoittaa siskoaan tahtomattaan.

BloodBlitz Comedy -kanava on julkaissut YouTube-kanavallaan animaation vaihtoehtoisen juonen, jossa Elsa onkin tarinan todellinen pahis alusta loppuun saakka. Animaatioelokuva on saanut uudessa trailerissa myös uuden nimen Frozen – lumikuningattaren hyökkäys. Traileri sekoittaa katsojan pään näyttäessään samalla todella aidolta, mutta silti täysin erilaiselta sadulta kuin alkuperäinen.

Uusi traileri kertoo hieman erilaisen tarinan. Elsa on elokuvan pahis, jonka voimat on luotu tappamaan ihmisiä. Uudessa juonessa Elsa surmaa vanhempansa ja kauan vihaamansa siskon Annan ilkeä pilke silmäkulmassaan.