Justin Timberlake on onnellinen isä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Poptähti Justin Timberlake sai hiljattain lapsen vaimonsa Jessica Bielin kanssa. Timberlake on julkaissut suloisesta pojastaan kuvia Instagram-tilillään, ja kertoi Jimmy Fallonille The Tonight Show -keskusteluohjelmassa rakastavansa isänä olemista.

Justin Timberlake toi mukanaan Fallonille hänestä ja Silas-pojasta suloisia kuvia, jotka Fallon julkaisi Twitter-tilillään. Timberlake kertoi lapsen syntymän olleen ihanin ja uskomattomin asia, jonka hän on saanut kokea. Ylpeä isä kertoi myös, mikä Silasin ensimmäinen sana oli.

Timberlake on ollut Daily Mail -lehden mukaan innoissaan siitä, että viisikuukautinen Silas on alkanut jo muodostamaan sanoja. Ensimmäiseksi sanakseen vauva on sanonut Timberlaken mukaan: ”dada”, mikä tietenkin onnellisen isän mielestä tarkoittaa häntä.