Upea lahjaidea! Vinyylisoitin lanseerattiin lapsille

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Moni lapsi ei enää tunnista lankapuhelinta, kasettisoitinta tai korvalappustereoita. Third Man Records on ottanut tehtäväkseen saada lapset uudelleen kiinnostumaan levyistä ja soittimista, minkä vuoksi he kehittelivät uuden lapsille suunnatun LP-soittimen.

LP-soitin on pirteän keltaisen värinen ja sen mukana tulee yksi vinyylilevy ja pieni satukirja. Lapsille suunnatun soittimen avulla sen tekijät haluavat saada lapset innostumaan lukemisesta ja musiikista, mutta myös ennen kaikkea siitä, miltä levyn omistaminen tuntuu.

LP-soittimen avulla lapsille halutaan uudelleen luoda omia muistoja siitä, miltä levyjen soittaminen, kuunteleminen ja omistaminen tuntuu, ja saada heidät innostumaan jälleen siitä, miltä oikea vinyylilevy käsissä tuntuu. Levyllä on lapsille suunnattuja iloisia ja tanssittavia kappaleita, jotka sopivat päivään, minkä lisäksi se sisältää rauhoittumiseen tarkoitettuja kehtolauluja.