Britanniassa homoseksuaaleille oma vanhainkoti

Viihdeuutiset · Annika Kela

Tonic Housing -palvelutaloketju suunnittelee rakennuttavansa Lontooseen tai Brightoniin homoseksuaaleille suunnatun palvelutalon. Vanhuksille tarkoitettuun palvelukeskukseen mahtuu suunnitelmien mukaan noin 150 asukasta.

Buzzfeed-sivuston mukaan projektin johtaja James Greenshields on ideasta innoissaan, sillä vastaavanlaiset palvelutalot ovat olleet Saksassa ja Yhdysvalloissa suosittuja. Greenshieldsin mukaan homoseksuaaleille suunnattujen palvelutalojen tärkein vetonaula on yhteisöllisyys.

James kertoi, että hän haluaa tarjota vanhuksille kodin, jossa he viihtyvät. Yhteisöllisyys on tärkeä edellytys viihtymiselle ja turvallisuuden tunteelle. Ystävyyssuhteiden ylläpitäminen on tärkeää ja epäviihtyisässä kodissa vanhuksilla on vaara eristäytyä omiin oloihin, elleivät he koe kuuluvansa joukkoon. Greenshields on kertonut olevansa toiveikas projektinsa kanssa ja hän uskoo, että tulevaisuudessa konsepti leviää myös muihin maihin.