Isä kutsui tytärtään prinsessaksi – vastauksesta tuli nettihitti

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Tyttäret ovat usein isiensä silmäteriä, enkeleitä ja prinsessoja. Monet pikkutytöt vielä nauttivat saamastaan huomiosta ja haluavat ajatella itseään prinsessana, mutta eräs tyttö on kuitenkin asiasta toista mieltä ja tuohtuu isänsä kutsuessa häntä omaksi prinsessakseen.

Joanna-niminen pikkutyttö kertoo isänsä kuvaamalla videolla, minkä vuoksi isä ei saa kutsua häntä prinsessaksi. Tyttö ei halua antaa isälleen puheenvuoroa vaan selittää rauhassa, minkä vuoksi hän ei ole prinsessa. Ensinnäkään, Joannalla ei hänen mielestään ole tarpeeksi upeaa prinsessamekkoa, mikä kertoo jo sen, että hän ei mitenkään voisi olla prinsessa.

Mekon lisäksi Joannalta puuttuu sädehtivä hiuspanta ja kimaltelevat käsikorut. Tyttö joutuu myös käymään suihkussa silloin tällöin pesulla, mitä prinsessat eivät koskaan joudu tekemään. Videolla kuitenkin kerrotaan, että Joanna on nyt saanut uuden mekon ja käsikoruja, minkä vuoksi hän antaa nykyään isänsä kutsua häntä prinsessaksi.