Paraatia valvonut poliisi esitteli tanssitaitonsa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Järjestysmiehiä, poliiseja ja palomiehiä saatetaan pitää vakavina virkamiehinä, joiden kanssa ei sovi pelleillä. Poliisien ja palomiesten työ onkin usein melko vakavaa, mutta he osaavat myös ottaa rennosti ja pitää hauskaa tilanteen niin salliessa.

YouTube-videolla nähdään hauska tilanne, kun poliisi ja palomies innostuvat tanssimaan keskellä tietä. Miehet ovat työtehtävissä valvomassa paraatikulkueen valtaamalla tiellä järjestystä, mutta he innostuvat itsekin tanssimaan musiikin tahdissa kiinnittäen ohikulkijoiden huomion oikeista tanssijoista heihin.

Miehet tanssivat kulkueen tuoman musiikin mukana ja lopuksi poliisi menee vielä kulkueessa olevien esiintyjien luo ja lähtee haastamaan heitä asettuessaan heidän eteensä. Poliisi tanssii sydämensä kyllyydestä ja näyttää esiintyjille parhaat liikkeensä, minkä vuoksi hän taitaakin varastaa shown itse ammattilaisilta.