Härkä nöyryytti miestä: Repi housut pois yleisön edessä

Viihdeuutiset · Annika Kela

Espanjan Zaragozassa järjestetty härkätapahtuma päättyi odottamattomalla tavalla, kun härkä onnistui tavoittamaan areenalla juoksennelleen miehen. Eläin tarttui härkäjuoksijan vaatteista kiinni ja repi ne sarvillaan riekaleiksi.

Mies makasi maassa ilman housuja tuhatpäisen yleisön silmien alla. Tapahtumasta kuvatut videot osoittavat, että härkä vain yritti riuhtoa itsensä irti miehen vaatteista. Samalla suututettu eläin onnistui nöyryyttämään jahtaamaansa härkäjuoksijaa.

Housuton mies loikkasi nopeasti aidan yli turvaan. Voisi luulla, että housujen rikkoutuminen oli miehen pienin murhe, sillä härkä olisi hyvin saattanut talloa miehen tai lävistää hänet sarvillaan. Tällä kertaa mies selvisi alapään ja takapuolen vilauttelulla.