Poliisit vaativat Tarantinon elokuvien boikotointia

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poliisiväkivalta on herättänyt viime aikoina runsaasti keskustelua Yhdysvalloissa. Maasta on tänäkin vuonna kantautunut uutisia useista tapauksista, joissa viranomaiset ovat ampuneet aseistamattomia epäiltyjä. New Yorkissa osoitettiin viikonloppuna mieltä poliisiväkivaltaa vastaan.

Lauantaina 24. lokakuuta järjesttyyn Rise Up October -mielenosoitukseen osallistui tuhansia ihmisiä, joiden joukossa oli myös elokuvaohjaaja Quentin Tarantino.

– Mitäkö teen täällä? Olen täällä, koska olen ihminen jolla on omatunto. Kun näen murhan tapahtuvan, en voi vain katsella sivusta. Murhaa tulee kutsua murhaksi, ja murhaajia murhaajiksi, Quentin Tarantino julisti tapahtumassa.

Elokuvaohjaajan mukanaolo noteerattiin nopeasti mediassa. New Yorkin poliisien liiton johtaja, Patrick Lynch, kritisoi Quentin Tarantinoa kovin sanankääntein ja vaatii miehen elokuvia boikottiin tapauksen johdosta.

– Ei ole yllättävää, että rikoksia ja väkivaltaa ihannoimalla elantonsa ansaitseva mies vihaa poliiseja, Patrick Lynch avautuu Deadline-sivuston mukaan.

– New Yorkin asukkaiden täytyy lähettää tälle rappion lähetille viesti, ettei hänellä ole mitään asiaa kaupunkiimme levittämään ”kyttäfiktiotaan”. On aika boikotoida Quentin Tarantinon elokuvia, mies jatkaa.