Sikaparkkien aatelia – naiset pysäköivät kerralla kahdelle invapaikalle

Viihdeuutiset · Annika Kela

Kauneushoitolassa työskentelevä australialaisnainen ei ollut uskoa silmiään nähdessään naiskuskin parkkeeraavan autonsa keskelle invalidipaikkoja. Autoilija pysäköi autonsa niin, että hän varasi itselleen kaksi parkkipaikkaa ja sitten hän lähti hoitamaan asioitaan.

Tilanne sai silminnäkijän vihaiseksi, sillä hänen kauneushoitolaansa oli tulossa asiakkaaksi nainen, joka oli liikuntarajoitteinen. Asiakas joutui miehensä kanssa parkkeeraamaan kauemmas ja mies joutui auttamaan vaimonsa pyörätuoliin keskellä parkkipaikkaa.

Kun invapaikalle parkkeerannut naisautoilija näki, että hänen autoaan kuvataan, alkoi hän haistatella silminnäkijöille. Autoon asteli kaksi naista ja molemmat huutelivat hävyttömyyksiä kuvaajalle. Nicole Tishler on julkaissut videon netissä. Daily Mail -lehden mukaan nainen on aiemminkin julkaissut netissä kuvia ja videoita ihmisistä, jotka ovat ajaneet keskelle invapaikkoja. Videomateriaalit osoittavat, että harmittavan usein liikenteessä on itsekkäitä törttöilijöitä.