Phil Collins tekee paluun musiikin pariin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Brittiläinen pitkän linjan muusikko ja poptähti Phil Collins ilmoitti vuonna 2011 siirtyvänsä eläkkeelle. Mies ilmoitti tuolloin keskittyvänsä jatkossa musiikin sijasta perhe-elämään. Nyt Phil Collins on ilmoittanut tekevänsä paluun musiikin pariin.

64-vuotias tähti paljasti Rolling Stone -lehdelle, ettei hän enää ole virallisesti. eläkkeellä. Mies suunnittelee sekä paluukiertuetta että uutta sooloalbumia.

– Lapseni ovat nyt 10 ja 14 -vuotiaita. He haluavat nähdä mitä heidän isänsä tekee. He olivat vielä vaipoissa kun olin viimeksi tien päällä. Lapseni rakastavat musiikkiani, ja haluaisin ottaa heidät mukaan kiertueelle jotta he voisivat nauttia siitä, Collins paljastaa.

Phil Collins nousi suuren yleisön tietoisuuteen 1970-luvulla Genesis-yhtyeen rumpalina ja laulajana. Mies julkaisi vuonna 1981 suuren suosion saavuttaneen Face Value -levyn. Collinsin tunnetuimpia hittejä ovat In The Air Tonight, Against All Odds ja Another Day in Paradise.