Ti-Ti Nalle kiertueelle – teemana merenalainen maailma

Viihdeuutiset · Stara.fi

26 vuotta sitten syntynyt Ti-Ti Nalle on viihdyttänyt jo useampaa sukupolvea. Vuosien varrella nalleperhe on kasvanut, konserttikiertueet saavuttaneet jättimenestyksen ja Ikaalisten kylpylän kupeessa sijaitseva Ti-Ti Nallen Talokin kerätä yhä suurempia vierailijajoukkoja.

Uusin konserttikiertue käynnistyi eilen Salosta ja ehtii tammikuuhun mennessä mennessä vierailla 26 paikkakunnalla. 35.000 katsojaa keräävä kiertue antoi tänä vuonna uusia haasteita käsikirjoitukselle ja lavan visualisointiin, kun tarina sukeltaa meren syvyyksiin.

– Ainakin sieltä löytyvät merenneito, liaanitar, meduusatar, tankotanssija, meritähti ja jättisimpukka, lupaa Riitta.

Ti-Ti Nalle -kiertueen tuotanto tulee olemaan tyylilleen ominaisesti massiivinen. Lavarekvisiitta ja tekniikka matkaavat useammalla kiertuevankkurilla paikkakunnalta toiselle. Esiintymisareenoina toimivat konserttisalit, joihin rakentuvat LED-screenit sekä mittava määrä muuta rekvisiittaa. Merenalainen maailma -tarinassa lavalla vierailevat nalleperheen ja Riitan lisäksi meren asukit.

Ti-Ti Nalle & Merenalainen maailma -kiertue

30.10. Salo, urheilutalo

31.10. Lohja, Laurentius-sali

1.11. Järvenpää, Järvenpäätalo

7.11. Jyväskylä, Paviljonki

8.11. Mikkeli, Mikaeli

9.11. Joensuu, Carelia-sali

10.11. Kuopio, Musiikkikeskus

11.11. Iisalmi, Kulttuurikeskus

12.11. Lieksa, Brahe-sali

13.11. Kajaani, Kaukametsä

14.11. Tornio, Lappia-Sali

15.11. Oulu, Madetojasali

17.11. Kokkola, Snellman-Sali

18.11. Vaasa, Vaasan ammattiopisto

19.11. Nurmo, Nurmohalli

21.11. Turku, Turun konserttitalo

22.11. Tampere, Tampere-talo

23.11. Lahti, Sibeliustalo

29.11. Hämeenlinna, verkatehdas

4.12. Helsinki, Finlandiatalo

5.12. Pori, Promenadi

11.12. Imatra, Karelia-sali

12.12. Lappeenranta, Lappeenranta-sali

13.12. Kuusankoski, Kuusankoskitalo

16.1. Hyvinkää, Hyvinkääsali

17.1. Espoo, Tapiolasali