Räppärin peniskuva leviää netissä – alushousujen pullotus ihmetyttää

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvaltalainen räppäri The Game, oikealta nimeltään Jayceon Taylor, on julkaissut neljä albumia, joista kaksi on noussut Yhdysvaltojen listäykkösiksi. Taannoin räppäri lahjoitti 10.000 dollaria ampumavälikohtauksessa kuolleen tytön perheelle ja sai valtavasti tukea verkossa.

Nyt The Game on noussut otsikoihin hieman toisenlaisesta syystä. Räppäri julkaisi nimittäin eilen Instagramissa valokuvan, jossa hän poseeraa kylpyhuoneessaan alusvaatteisillaan. Kuvassa hänen sukuelimensä näkyy selvästi housujen läpi, ja kuva lähti välittömästi leviämään verkossa kulovalkean tavoin.

The Game on tehnyt kulujeen vuoden aikana runsaasti hyväntekeväisyyttä. Hänen The Robin Hood -projektinsa tavoitteena on luovuttaa apua tarvitseville yhteensä miljoona dollaria ennen joulua. Mies kertoo Instagram-tilillään aikovansa lahjoittaa rahaa tapaamilleen ihmisille eri puolilla maailmaa.

Uusimmat