15 kevyttä naposteltavaa – herkuissa alle 50 kilokaloria

Ruoka Terveys Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Laihduttaminen on siinä mielessä yksinkertaista, kunhan kuluttaa enemmän kuin syö. Pelkästään kilokaloreita laskemalla voi hahmottaa helposti päivän mittaan tapahtuvaa ruokailua. Aikuisen ihmisen energiantarve on päivittäin noin 2 000 – 3000 kilokaloria.

Terveelliseen ruokavalioon kuuluu olennaisesti myös se, kuinka paljon ja minkä kokoisia annoksia syö. Ihmisten suurimpana paheena voidaan pitää turhaa napostelua, jolloin vatsaa täytetään vääränlaisella ravinnolla täyttävien aterioiden sijaan. Pure Wow -sivusto listasi 15 alle 50 kilokalorin välipalaa.

Viisikymmentä kilokaloria syntyy joko 60 mustikasta, 15 viinirypäleestä tai 15 vihreästä soijapavusta. Yhtä terveelliseltä kuulostavat seitsemän raa’an mantelin, 12 vihreän oliivin, kuuden suolakurkun tai 12 kirsikan nauttiminen. Epäterveellisenä välipalana listassa mainitaan Oreo-keksi, joka täyttää kalorimäärän jo yhdellä keksillä.

Suklaakakkua saa puolestaan syödä kaksi haukkua, juustoa yhden pienen kuution, tummaa suklaata kaksi palaa ja vaahtokarkkeja korkeintaan kaksi kappaletta. 50 kilokaloria täyttyy myös kupillisesta popcornia tai yhdestä sellerinvarresta, joka on dipattu maapähkinävoihin. Täyttävin 50 kilokalorin välipala lienee kuitenkin kahden kananmunan munakas, joka on täytetty pinaatilla.

Uusimmat