Netflixin uutuus saa lapset nukkumaan 5 minuutissa?

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Pienten lasten vanhemmat saattavat välillä joutua taistelemaan lastensa kanssa nukkumaanmenoajoista. Lapset keksivät kaikenlaisia selityksiä sille, minkä vuoksi he eivät voisi mennä vielä nukkumaan. Netflix on tuottanut yhteistyössä DreamWorks Animation -yhtiön kanssa vanhemmille uuden työkalun, jolla he saavat neuvottelussa etulyöntiaseman.

Netflix ja DreamWorks Animation julkaisee uuden Dinotrux-nimisen lastensarjan. Yksi jakso kestää pituudeltaan vain viisi minuuttia, mutta sisältää silti hauskan ja mielenkiintoisen rakennustyömaalle sijoittuvan tarinan. Dinotruxissa seikkailevat hahmot ovat puoliksi dinosauruksia ja puoliksi rakennustyömaalla käytettyjä ajoneuvoja.

Lyhyiden animaatioiden idea on siinä, että vanhemmat voivat luvata lapsilleen, että he saavat katsoa vielä yhden animaation ennen nukkumaanmenoa. Tarina kestää vain viisi minuuttia alusta lopputeksteihin saakka, mutta lapset eivät ehdi huomatakaan, että animaatio kestää vain murto-osan televisiossa esitettävistä lastenohjelmista, minkä vuoksi Netflix uskoo satujen saavan pienet lapset nukkumaan helpommin.