Mies huijasi itsensä James Bondin ensi-iltaan? Paljastuikin huijariksi

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

James Ware -niminen videobloggaaja julkaisi YouTube-kanavallaan uuden videon, jossa hän kertoo päässeensä huijauksen avulla uuden James Bond -elokuvan ensi-iltaan ilman oikeaa lippua. Ensi-illan lisäksi Ware huijasi tiensä vielä hulppeille jatkoille. Sittemmin tempaus paljastui huijaukseksi.

Videollaan James Ware kertoo nähneensä Instagramissa kuvan lipusta, jonka hän oli photoshopannut ja tulostanut itselleen. Hän pääsi kuin ihmeen kaupalla lipun viivakoodilla sisään Royal Albert Hall -teatterissa järjestettyyn ensi-iltaan. Sittemmin video huijauksesta paljastui kuitenkin huijaukseksi.

Videon noustua hitiksi ryhtyi Daily Mail tutkimaan asiaa tarkemmin. Lehden mukaan kyseessä ei ollut huijaus, jossa bloggari huijasi tapahtumajärjestäjää. Sen sijaan kyseessä oli huijaus, jossa bloggari huijasi huijanneensa tapahtumajärjestäjiä, sillä hänen kerrotaan ostaneen itse lippunsa tapahtumaan.