StaraTV: Raportti Mount Everestiltä: ”Ehkä kaikki eivät pääse ylös”

StaraTV Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen Ancara-yhtye on retkikuntineen parhaillaan matkalla tekemään maailman korkeimman bändikeikan Mount Everestin perusleiriin. Stara sai tänään ääniyhteyden 4.500 metrin korkeuteen, jossa ryhmä tällä hetkellä valmistautuu viimeiseen kolmen päivän nousuun kohti 5.300 metrin korkeutta ja perusleiriä.

Saimme yhteyden Sami Kieksiin ja Ancara-yhtyeen Garyyn, jotka kertoivat haastattelussa mitä retkikunnalle tällä hetkellä kuuluu ja mitä heillä on ohjelmassa. Stara kertoi aiemmin, että ryhmän vuoristotaudista kärsineet olivat joutuneet käyttämään Viagraa oireiden lievittämiseen. Lääkkeen hyvin tunnettuja sivuvaikutuksia ei vielä ollut ilmennyt.

– Mä oon käsittänyt niin, että se toimii silleen, että jos on jotain virikkeitä. Täällä ei hirveästi ole noita virikkeitä, jos jakkeja ei lasketa mukaan, Gary kommentoi Viagran käyttöä.

Ancara-yhtyeen, Sami Kieksin ja kuvausryhmän lisäksi mukana on myös räppäri Signmark. Parhaillaan meneillään on myös testi siitä miten kukin retkikunnan jäsenistä kestää 4.500 kilometrin ohutta ilmaa, sillä kaikki eivät mahdollisesti koskaan pääse perusleiriin saakka.

– Sen näkee tästä eteenpäin. Nyt muutama päivä katsotaan, että miten porukka sopeutuu tähän ilmanalaan. Sen jälkeen tiedetään ketkä lähtevät etenemään ja ketkä lähtevät alaspäin. Voi olla mahdollista, että kaikki eivät pääse ylös, koska kukaan ei voi tietää miten kukin reagoi tähän ilmanalaan. Sitä on vaikea ennalta tietää, Gary kertoi Staralle Mount Everestiltä.

Perusleiriin 5.300 metrin korkeuteen on tavoitteena päästä 13. marraskuuta. Siellä on määrä tehdä maailman korkeimmalla koskaan tehty akustinen bändikeikka. Sen jälkeen ohjelmassa on vielä maailman korkeimmalla koskaan tehty sähköinen bändikeikka, joka toteutetaan 4.700 metrin korkeudessa. Maailman korkeimman roudauksen suorittavat bändin lisäksi sherpat ja jakit, jotka kantavat valtaosan bändikamoista.