Miss Peppu 2015 on valittu – tältä näyttää uusi mestaripeppu

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Brasiliassa on jälleen kruunattu vuoden muhkeimmat pakarat omistava kaunotar. Miss BumBum Brazil 2015 -kilpailun finaali käytiin tänä vuonna Sao Paolossa, ja kilpailun voitti 15 varteenotettavan ehdokkaan joukosta kurvikas Suzy Cortez.

Ainutlaatuisella konseptilla järjestetty eteläamerikkalainen kauneuskilpailu ratkottiin jälleen tarkastelemalla, että kenellä kaunottarista on Brasilian paras takapuoli. Kilpailu järjestettiin Mirror-lehden mukaan viidettä kertaa ja kilpailu eroaa siinä mielessä muista kauneuskilpailuista, että takapuolen muoto, koko ja ulkonäkö menevät naisen kasvojen kauneuden edelle arvosteluasteikolla.

Kilpailu on Etelä-Amerikassa todella suosittu minkä kertoo muun muassa se, että Miss BumBum Brazil 2015 -kilpailuun otti tänä vuonna osaa yli 500 naista.

Pyöreätakapuolisia kaunottaria ei siis kilpailusta puutu, ja finaali käytiinkin lopulta 15 parhaan välillä. Suzy Cortes kertoo aina halunneensa voittaa tämän kilpailun ja treenanneensa kisaa varten monia kuukausia salilla. Kovan työn tulokset palkittiin, kun nainen voitti kisan himotun tittelin itselleen.

Splash
Splash
Splash
Splash
Splash
Splash