Kohuero: Gwen Stefanin rokkarimiehellä suhde lastenhoitajaan!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Yksi Hollywoodin valovoimaisimmista tähtipariskunnista shokeerasi elokuussa tekemällään ilmoituksella, jonka mukaan he aikoivat hakea avioeroa. Laulajatar Gwen Stefani ilmoitti eroavansa rokkari Gavin Rossdalesta.

Pari vakuutti tuolloin, että he eroaisivat hyvissä väleissä ja he aikovat jakaa lastensa huoltajuuden. Us Weekly -lehden mukaan pariskunta ilmoitti, ettei heidän eroonsa liittynyt draamaa.

Nyt on kuitenkin käynyt ilmi, että eron todellinen syy oli Gavinin uskottomuus. Rossdale oli nimittäin pelehtinyt parin lastenhoitajan kanssa. Stefani tiesi heidän avioliittonsa olevan ohi heti, kun hänelle paljastui, että Gavinilla oli ollut suhde Mindy Manniin.

Daily Mail -lehden mukaan lastenhoitaja on vuosien ajan kopioinut Gweniltä tyylinsä ja Mindy on kertonut, että hän haluaa olla kuin Gwen. Ilmeisesti lastenhoitaja halusi myös Stefanin aviomiehen, sillä huhujen mukaan lastenhoitaja oli aloitteen tehnyt osapuoli suhteessa.