Nainen keksi aamiaiskoneen – vaati vielä hieman hiomista

Ruoka · Annukka Heikkilä

Elektroniikasta kiinnostunut ruotsalainen Simone Giertz -niminen nainen rakentelee harrastuksenaan erilaisia robotteja. Hän haluaa omien sanojensa mukaan YouTube-kanavallaan innostaa muita ja saada ihmiset kiinnostumaan elektroniikasta, jota kohtaan hän itse tuntee suurta paloa.

Uudella videollaan Giertz esittelee valmistamaansa aamiaiskonetta. Nainen kertoo, että välillä hänen tekemänsä robotit toimivat ja ovat hyviä, mutta suurimmaksi osaksi ne eivät toimi oikein. Uusi aamiaisrobotti saattaa kaivata hieman jatkokehittelyä mikäli sen pitäisi oikeasti nopeuttaa aamutoimia.

Kone jättää jälkeensä melkoisen sotkun, mutta ajatuksen tasolla se toimii yllättävän hyvin. Robotti sai ainakin osan muroista sekä maidoista osumaan kulhoon, joten se onnistui toimissaan ainakin etäisyyksien suhteen. Robotti lusikoi vielä lopuksi kulhosta aamiaista naisen suuhun, jonne ei tainnut kovin isoa suullista muroja kuitenkaan päätyä.