Piiloleikille yllättävä käänne – kahluuallas otti hatkat

Viihdeuutiset Toimittaja:

Youtuben America’s Funniest Home Videos -kanavan tuoreella videolla koiran ja kahden lapsen välinen piiloleikki saa yllättävän käänteen. Perheen koira yritti kuumeisesti etsiä lapsia, jotka piilottelevat pihamaalla olevan puhallettavan altaan alapuolella.

Eläin löytää lopulta piileskelijät, jolloin leikin luonne muuttuukin täysin. Koira päättää varastaa piilopaikkana toimineen kahluaaltaan mukaansa lähtemällä juoksemaan sen alla pitkin nurmikkoa. Hetken aikaa näyttää siltä, kuin allas olisi yhtäkkiä kasvattanut jalat ja päättänyt ottaa hatkat perheen parista.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.