Opettajat kuulivat mitä miltä ex-oppilaat heistä ovat – itkuhan siinä tuli

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Opettajilla on suuri vaikutus ihmisten elämään. Moni muistaa heitä lapsena, teini-ikäisenä tai nuorena aikuisena opettaneet opettajat ja professorit, ja opettajien kanssa käydyt keskustelut voivat jäädä ihmisille mieleen koko loppuelämän ajaksi.

Opettajilla saattaa olla isompi vaikutus ihmisten elämään ja tulevaisuuteen kuin he tietävätkään. Opettajat eivät saa kovin paljon kehuja osakseen. Tämän vuoksi Strayer University kuvasi videon, jolla opiskelijat saavat mahdollisuuden kertoa heihin syvästi vaikuttaneista opettajista.

Oppilaat eivät kuitenkaan tienneet, että opettajat ovat toisessa huoneessa kuulemassa jokaisen sanan ja tulevat kohtaamaan oppilaat kasvotusten videon päätteeksi. Opiskelijat kertovat koskettavia tilanteita, jotka heille muistuvat opettajistaan mieleen.

Opettajat ovat todella liikuttuneita kun he saapuvat lopulta huoneeseen kohtaamaan entisen oppilaansa kasvotusten. Jokaisen opettajan tulisi viimeistään tämän videon myötä tietää, että he ovat luultavasti vaikuttaneet todella monen ihmisen elämään ja heidän kanssaan koettuja hetkiä tullaan muistelemaan vielä vuosienkin päästä.