Marsu vei kissan petipaikan – mirri raivostui

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Sosiaalisessa mediassa on totuttu näkemään videoita itsepäisistä kissoista. Useissa tapauksissa kissat ovat esimerkiksi varastaneet koirille tarkoitetun leposijan, eivätkä suostu väistymään yrityksistä huolimatta.

Tuoreella Youtube-videolla tilanne on kuitenkin toisenlainen. Tällä kertaa marsu onkin vallannut kissan lepopaikan eikä suostu hievahtamaankaan paikoiltaan. Kissa vaikuttaa olevan tilanteesta raivoissaan, mutta uppiniskainen jyrsijä ei anna millään periksi katille.