Top Gear palaa televisioon – tässä on uusi tähtijuontaja!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituin auto-ohjelma Top Gear lopetettiin taannoin skandaalimaisissa merkeissä, kun ohjelman juontaja Jeremy Clarkson iski nyrkillä tuottajaa ja hänet hyllytettiin sarjasta. Sittemmin muut juontajat, James May ja Richard Hammond, kieltäytyivät jatkamasta sarjaa ilman Clarksonia.

Nyt on paljastunut, että Top Gear tekee paluun televisioruutuihin. Ohjelma palaa 16 jakson tuotntokauden merkeissä BBC2-kanavalle 8. toukokuuta 2016, jolloin uutena juontajana nähdään Chris Evans. Evans itse paljasti uutisen James Martinin Saturday Kitchen -ohjelman haastattelussa.

Ohjelman uuden juontajan mukaan sarjan kuvaukset ovat jo alkaneet. Samalla hän paljasti, että ohjelman sisältö tulee olemaan aikaisempaa kansainvälisempää, sillä sarjaa kuvataan myös esimerkiksi Yhdysvalloissa. Vielä tässä vaiheessa Evans ei paljastanut kenen kanssa hän tulee Top Gearia jatkossa juontamaan.