Nerokas ratkaisu! Tätä matkalaukkua et varmasti hukkaa

Matkailu · Annika Kela

Yksi lentomatkustamiseen liittyvistä haasteista on omien matkatavaroiden silmällä pitäminen ja löytäminen laukkuhihnalta. Suurella todennäköisyydellä laukkuhihnalla pyörivät laukut ovat nimittäin samanlaisia kuin itsellä. Eräs lentomatkustaja on keksinyt nerokkaan tavan erottaa oman matkalaukkunsa toisten ihmisten matkatavaroista.

Miesmatkustaja on nimittäin hankkinut itselleen laukun, jonka kyljessä koreilee laukunomistajasta otettu valokuva. Persoonallisen ja huomiota herättävän ulkonäön ansiosta miehen laukku ei sekoitu muiden matkaajien matkatavaroihin lentokentällä.

Kuva miesmatkustajan laukusta on lähtenyt leviämään sosiaalisessa mediassa ja se on aiheuttanut hilpeyttä käyttäjissä. Paljon matkustelevien ihmisten mielestä laukku on nerokas, sillä lentokentän vilinässä oma laukku saattaa sekoittua muiden laukkujen joukkoon. Kuvallisen matkalaukun omistajasta ei sen sijaan ole epäselvyyttä.

Is also a shrine to your former self