Murtovaras valitsi väärän talon – vahtikoiran armoton hyökkäys videolle

Viihdeuutiset · Annika Kela

Aidatulle yksityisalueelle hiippaillut varas on saanut väkivaltaisen vastaanoton pihaa vartioineelta vahtikoiralta Etelä-Afrikassa. Murtovaras onnistui livahtamaan pihalle äänettömästi ja hän ehti tutkailla katoksen alla olevia tavaroita ja vilkuilla ikkunasta sisään.

Sitten vahtikoira havahtui ääniin ja juoksi ovesta ulos. Murtovaras ei ehtinyt juosta koiraa pakoon ja hän kaatui suuren koiran hyökätessä hänen kimppuunsa. Etelä-Afrikan mastiffi, eli borboel oli koulutettu vartioimaan pihaa ja se puolusti sitä raivoisasti.

Daily Mail -lehden mukaan borboelin seuraan liittyi kaksi muutakin koiraa, mutta ne eivät uskaltaneet käydä murtovarkaaseen kiinni. Borboel yritti riuhtoa varasta housujen punteista ja saada varkaan pysymään maassa. Kauhistuttava tilanne on tallentunut valvontakameran videolle.

Talon asukas näki tilanteen ikkunasta, mutta hän ei uskaltanut mennä ulos. Asukas soitti poliisit paikalle ja varas saatiin pian kiinni. Mies jouduttiin viemään sairaalaan tikattavaksi. Myös vahtikoira loukkaantui rytäkässä, mutta omistajan mukaan hellimisellä ja huolenpidolla koira tulee toipumaan.