Nuori mies nysväsi aina tyttöystävänsä kanssa – kaverit järjestivät hautajaiset!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Monet miehet tietävät tilanteen, jossa joku kaveripiirin jäsenistä aloittaa radiohiljaisuuden aina ryhtyessään seurustelemaan. Yhteiset illanvietot ja reissut jäävät historiaan, eikä kaveri vastaa enää edes puhelimeen kuin satunnaisesti. Nyt eräs kaveripiiri sai tällaisesta tilanteesta tarpeekseen.

20-vuotias Keiran Cable lukeutuu edellä mainittuun joukkoon ja jälleen ryhtyessään seurustelemaan hän vietti kaiken vapaa-aikansa tiiviisti tyttöystävänsä Jess Fergusonin kanssa. Suuri kaveripiiri jäi ihmettelemään, että oliko maa niellyt Keiranin, kunnes selvisi, että hän oli ryhtynyt seurustelemaan.

Keiran Cable
Keiran Cable

Koska miestä ei enää näkynyt eikä kuulunut puoleentoista vuoteen, päätti kaveripiiri lopulta järjestää hänelle asianmukaisen seremonian. He nimittäin järjestivät Keiranille hautajaiset, joihin osallistui noin 50 kaveria. Mies itse sai tietää omista hautajaisistaan sosiaalisen median kautta, kun kuvat seremoniasta julkaistiin Facebookissa.

Tempaus teki Keiranista puolivahingossa paikallisen julkkiksen, joka tunnistetaan nykyisin kadulla ja jonka kanssa ihmiset haluavat ottaa yhteiskuvia. Myös kaverit saivat toiveensa perille, sillä nyt tyttöystävä patistaa Keirania tapaamaan ystäviään aina kun mahdollista. Hautajaisilla oli siis onnellinen loppu.

Keiran Cable
Keiran Cable