Taaperolla intensiivinen puhelu lelukännykällä

Viihdeuutiset · Annika Kela

Pienen tytön leikeistä riemastunut perheenjäsen on kuvannut hauskan kotivideon tytön puuhista. Pikkutyttö oli nimittäin saanut tärkeän puhelun ja hän oli keskittynyt ”puhelimessa” neuvottelemiseen.

Videolta käy ilmi, että pienokaisen puhelin oli todellisuudessa hänen kenkänsä. Mielikuvituksellista pikkutyttöä se ei haitannut, sillä hän tiesi tasan tarkkaan kuinka puhelinkeskusteluita käydään ja mitä vastapuolelle vastataan.

Taaperon hauskasta puhelinkeskustelusta kuvattu video on julkaistu Youtubessa. Vietnamissa asustelevan perheen pikkutyttö on kerrassaan hurmaava. Tätä menoa tytöstä varttuu vielä raudankova bisnesnainen, joka hallitsee puhelinneuvottelut.