Lemmy Kilmister on kuollut – syöpä paljastui kaksi päivää aiemmin!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittiläinen heavylegenda Motörhead perui vuonna 2013 kaikki kesän esiintymisensä, mukaanlukien Ilosaarirockin keikan Suomessa. Syyksi ilmoitettiin yhtyeen solisti Lemmy Kilmisterin terveysongelmat, joiden vuoksi lääkärit kielsivät häneltä keikkailun.

Muutama tunti sitten TMZ uutisoi Yhdysvalloissa suru-uutisen, jonka mukaan Lemmy on siirtynyt autuaammille festariareenoille 70-vuotiaana. Hän menehtyi eilen iltapäivällä aggressiiviseen syöpään, joka diagnosoitiin vain kaksi päivää aiemmin.

Lemmy Kilmister kärsi vakavista terveysongelmista pitkään. Hän poltti tupakkaa 57 vuoden ajan ennen kuolemaansa, ja muutkin päihteet tulivat hänelle hyvin tutuiksi.